Islan kuva

Tietoja sivustosta

Kivanetti.fi sivusto on saanut alkunsa tarpeesta tehdä merkittäväksi vaikuttajaksi kasvaneelle Kivistön alueen vanhempainyhdistykselle (KiVa) sellaiset sivut, jotka palvelevat paremmin jo yli 200 jäsenperheen kokoiseksi kasvanutta yhdistystä. Sivuston painopiste on toiminnasta ja tapahtumista tiedottaminen. Tarkoituksena on myös kannustaa jäseniä aktiivisesti mukaan sivuston sisällön kehittämiseen. Meille saa rohkeasti lähettää palautetta, ideoita sekä tietoja sivuille päivitettäväksi!

Sivuston ulkoasun on suunnitellut kuvataiteilija Elina Puohiniemi. Elinasta voi lukea enemmän hänen omasta esittelystään.

Apua Elina on saanut Kivistön alueen lapsilta, joiden piirrokset kuvittavat sivustoa. Uudistetun ulkoasun yksi päätavoite on olla kiinnostava ja innostava lapsille, onhan KiVan tärkeä tavoite ajaa lasten asioita alueella ja saada lasten ääni kuuluviin. Sivusto kuvastaa juuri tätä henkeä: haluamme lastemme pääsevän jo pienestä pitäen tuntemaan, että heitä kuunnellaan tärkeissä asioissa ja heidän mielipiteensä ovat tärkeitä.

Sivusto on nyt kokonaan aukiEtusivulle lisätään kuitenkin animaatioita pikkuhiljaa, joten tulkaa kurkkimaan silloin tällöin, mitä uutta sivulla on tapahtunut!

Huom! Vantaan Sanomat julkaisi 13.10.2010 artikkelin KiVan nettisivu-uudistuksesta. Artikkeli on toimittajan luvalla luettavissa Kivanetti.fi sivustolla ja se löytyy myös Vantaan Sanomien kotisivuilta.

© KiVa Ry Toteutus: Heidi Paal ja ElinaP    Liity faniksi