KiVan kirppis 30.10.2011Kiitos tapahtumaan osallistuneille. Pyritään ensi vuonna järjestämään vieläkin suurempi tapahtuma.
Katso kuvia tapahtumasta.
Seuraavassa KiVa-illassa marraskuun lopulla kuulemme tukiperhetoiminnasta. Kannattaa tulla rohkeasti mukaan, vaikka aihe juuri tällä hetkellä vielä ajankohtainen olisikaan!
KiVa-ilta 28.9.2011
KiVan uusin toimintamuoto, KiVa-ilta, houkutteli muutamia vanhempia vapaamuotoiseen iltakahvilaan Kanniston koulun monitoimisaliin. Vieraana oli Kivistön alueen erityisnuorityöntekijä Joona Niemi. Keskustelimme nuorisotyöstä Kivistössä ja Vantaalla ja saimme kuulla uusien nuorisotilojen toiminnasta. Tilaisuus oli mukava ja rento, toivottavasti seuraavalla kerralla saamme vielä mukaan enemmän vanhempia.
Marjanpäivän juhla 14.8.2011
Uusi Kanniston koulu avasi ensi kertaa ovensa uteliaille kansalaisille Marjanpäivän juhlassa 14. elokuuta. Tapahtumassa näimme hienoja esityksiä, mm. Kanniston koulun tokaluokkalaisten hiphop-esitys. KiVa osallistui tapahtumaan omalla ständillä, jossa lapset saivat nauttia kasvomaalauksista ja aikuiset rupatella mukavia muiden kivalaisten kanssa. Saimme tapahtumassa taas mukavasti uusia jäseniä.

Puistokahvila 31.5.2011
Aurinkoinen toukokuun lopun aamu houkutteli Kannistonpuistoon mukavasti nelisenkymmentä perhettä viettämään aikaa muiden kivalaisten kanssa. Lapset leikkivät puistoleikkejä ja nauttivat herkuista yhdessä vanhempien kanssa. Buffetista riitti herkkuja kaikille ja yleisön suuri toive oli, että näitä saataisiin useamminkin.
Katso kuvia puistokahvilasta.
Kasvatusilta 13.4.2011
KiVan kasvatusiltojen sarja jatkui mediakasvatuksen parissa 13. huhtikuuta 2011. Mediakouluttaja, lastentarhanopettaja Anu Ruhala Mediametkasta aloitti illan kertomalla pienten lasten mediakasvatuksesta.
Luennoitsija, MLL:n kouluttaja Teija Vaissi aloitti osuutensa toteamalla että erilaiset mediat ympäröivät lasta tämän syntymästä saakka. Hän kertoi hauskasti mutta realistisesti turvallisen median käytöstä. Keskustelua tuli siitä että mediat ja internet eivät ole yksinomaan kielteisiä asioita, mutta vanhempien on hyvä olla tietoisia niiden vaikutuksista lapsiin.
MLL:n lapsiparkkiin oli järjestetty ”mediakasvatusmaistiaisia” lapsille. KiVa ry jatkaa yhteistyötä Mediametkan kanssa syksyllä mediatyöpajan merkeissä.
Laskiaisrieha 13.3.2011
Laskiaisriehaa vietettiin mukavassa talvisäässä 13.3. Paikalla oli ennätyksellisen paljon perheitä ja tunnelma oli mitä parhain. Ohjelmassa oli reipasta pulkkamäkeä, kivoja leikkejä, ihania satuhahmoja ja herkullisia tarjoiluita.
Kiitos kaikille mukana olleille perheille, sekä järjestelyissä auttaneille.
Katso kuvia Laskiaisriehasta.

Otitko hyviä kuvia jostain KiVan tapahtumasta?
Saammeko julkaista kuvat KiVan nettisivuilla?
Lähetä kuvasi meille sähköpostilla.