Kivistön alueen vanhempainyhdistys KiVa ry

KiVa ry toimii Kivistön alueella lapsiperheiden hyväksi kasvaen alueen mukana. Teemme päättäjille esityksiä ja aloitteita uudistusten aikaansaamiseksi, toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden paikallisyhdistysten kanssa, tiedotamme lasten vanhemmille alueen tapahtumista ja järjestämme tilaisuuksia koko perheelle.Viime vuosina olemme keskittyneet vanhempien jaksamiseen tarjoamalla salibandy- ja kuntosalimahdollisuuden, järjestäneet Kivistö Laulaa joulukonsertin ja osallistuneet alueen tapahtumiin.

KiVa ry:n 17. toimintakausi jäi viimeiseksi. Yhdistyksen purkamisilmoitus jätetty PRH:lle 10.11.2024.

Yhdistyksen toiminta on perustunut vapaaehtoisiin, jotka ovat halunneet järjestää toimintaa tai tapahtumia alueelle. Vantaan kaupungin hinnoittelumuutosten vuoksi, yhdistys ei pysty enää jatkamaan edullisia/maksuttomia harrastusmahdollisuuksia, jotka ovat olleet osa KiVan toimintaa vuosia. Tämä oli iso syy miksi on ajateltu KiVa ry toiminnan lakkautusta kokonaan. Sääntömääräisissä yhdistyksen kokouksissa 14.8 ja 23.10.24 yhdistyksen toiminta päätettiin purkaa.
 

Tervetuloa Kivistöön ja mukaan alueen tapahtumiin ja toimintaan!

KiVa ry -yhteisöllisyyden edistämiseksi - vuodesta 2007


Uutiset

12.02.2016 16:48

Laskiaistapahtuma Kenraalinpuistossa 14.2 - peruttu

KiVa ry on mkana laskiaistapahtumassa ystävänpäivänä Kannistonkoulun kentällä ja kenraalinpuistossa. Tilaisuus on peruttu, johtuen sääolosuhteista. Ensivuonna uudelleen

Lisää

—————