Kuntosalivuorot
SALIVUOROT / SYKSY 2022
KiValla on kuntasalivuorot 4 kertaa viikossa nuorisotila Kannun kuntosalilla (sisäänkäynti hammashoitolan ovesta, 2. krs).
Mahdollisista poikkeusaikatauluista tiedotetaan KiVan Facebook-ryhmässä KiVa Ry Kuntosali, johon suositellaan liittymään, jotta tiedotus kulkee kävijöiden kesken.
Salivuorojen oven avaus tapahtuu, vapaaehtoisten avulla, välillä voi olla tilanteita että vuoroa ei päästä avaamaan. Suositellaan seuraamaan Faceryhmän tiedotusta.
KiVa ry salivuorot on suljettu yleensä aattoina. Kesäkauden salivuoroista tiedotetaan erikseen facebook-ryhmässä.
Ps. Kunnioitetaan Nutan sääntöjä. HUOM! kevät kaudelle 2023 ei ole salivuoroja KiVa ry:llä.
6.9.2022 - 21.12.2022 | Klo |
Tiistai | 18-20! |
Keskiviikko | 18-20! |
Sunnuntai | 10-12 |
Sunnuntai | 19-21 |
SÄÄNNÖT
KiVa ry:n salivuoro on tarkoitettu yhdistyksen jäsenperheiden vanhemmille. Salilla tulee noudattaa siisteyttä ja yleisiä ohjeita. Jokainen merkitsee käyntinsa salilla olevaan vuorokirjaan. Jokaisen tulee laittaa käyttämänsä välineet paikoilleen ja tarpeen vaatiessa siivota jälkensä. Salissa käytetään sisäliikuntaan tarkoitettuja jalkineita ja treenipyyhettä (laitteiden suojana). Jokainen harjoittelee salilla omalla vastuullaan. Turvallisuussyistä salille ei saa tuoda lapsia. Jokainen käyttäjä sitoutuu noudattamaan sääntöjä ja toimintaohjeita.
Salivuorot on tarkoitettu KiVa ry:n jäsenille, eikä salille voi tuoda alle 18 vuotiaita. Lapsia ei saa tuoda valitettavasti edes aulatilaan, koska tiloissa voi olla muitakin käyttäjiä.
Noudatamme Vantaan kaupungin terveysturvallisuusohjeistuksia
MAKSUT
Kuntosalin käyttö on maksutonta yhdistyksen jäsenille.
VAKUUTUKSET
Jokainen kävijä on vakuuttanut itse itsensä. KiVa ry ei vakuuta salilla kävijöitä.
KiVan salinkäyttäjien säännöt lyhyesti:
- Liikkuminen KanNun tiloissa ja salilla vain sisäjalkineissa. Ulkojalkineet jätetään naulakkoon ja ulkovaatteet naulakkoon tai pukuhuoneeseen.
- Kuntosalilla normaalit salisäännöt: ei varata laitteita, painot paikoilleen, ilmoitus rikkoutuneista laitteista vaikka tässä ryhmässä.
- Merkitse käyntisi tukkimiehenkirjanpidolla salikansioon (stereotasolla).
- Pukuhuoneissa on myös suihkut käytettävissänne.
- Salivuorot on tarkoitettu KiVa ry:n jäsenille, eikä salille voi tuoda alle 18 vuotiaita. Lapsia ei saa tuoda valitettavasti enää edes aulatilaan, sillä varsinkin tiistaisin ja torstaisin tilassa on muitakin käyttäjiä.
- KiVan vapaaehtoinen avaa ulko- ja sisäovet yleensä paria minuuttia vaille tasan.